Café Fidèle osoitteessa Keskuskatu 5 sai kunnian olla ensimmäinen kohteeni. Jätin auton S-marketin parkkihalliin ja hipsin marraiskuista, kuraista asvalttia pitkin kuin omenavarkaissa oleva pikkulapsi Kapinakujalle. Café Fidèle on vastikään kunnostettu Sisustuskauppa La Filian yhteyteen Keskuskadun ja Kapinakujan kulmaukseen. Sydän pamppailee, kun kaivan taskusta Lumiani ottaakseni ensimmäisen kuvan kahvilan ulko-ovesta. Katselen ympärilleni, ettei kukaan huomaa, ja räpsäisen ensimmäisen kuvan. Jännitykseltäni ehdin havainnoida kahvilan ulko-ovella kynnyksen. Ovikin on aika kapea. Mahtaisiko pyörätuoliasiakas mahtua kahvilaan sisälle? Harmi, etten ottanut rullamittaa mukaan, olisin halunnut olla spesifi ja mitata oven leveyden. Samalla naurahdan itsekseni; miten olisin voinut muina miehinä mittailla ovea huomaamatta?

Pujahdan sisälle liikkeeseen Kapinakujan kautta. Tila on valoisa, vaalea, selkeä. Kolme pientä kahvilapöytää. Seinustalla näkyy olevan lisäksi 2 seinässä kiinni olevaa, nyt seinää vasten olevaa levyä. Mietin, että ne taitavat olla seisomapaikkalaisille pöytiä. En ehdi havainnoida enempää, kun iloinen tervehdys kuuluu ja kahvilan ja sisustuskaupan omistaja Anne-Mari saapuu palvelemaan. Mietin kuumeisesti, että minun kuuluisi tilata jotakin. Tämä on minulle ensimmäinen Salatarkastajan keikka, nyt en saa paljastaa itseäni. Tarjolla on kolmea erilaista leivonnaista: vadelmaista unelmatorttua, croissantteja ja tosca-omenapiirasta.

Hönkäisen haluavani ihan peruskahvin ja vadelmatortun. Anne-Mari varmistaa, että tarkoitan pientä kahvia, ja alkaa laitella kahvia tulemaan. Kyseessä ei olekaan mikään peruskahvinkeitin, vaan laadukkaan näköinen vempele, joka kuulema jauhaa kahvipavut juuri ennen keittämistä. Samalla kun kahvi tekeytyy, saan tarjottimelle lautasen, johon Anne-Mari laittaa unelmatorttuviipaleen. Kiinnitän mielissäni huomiota siihen, että kaikki tilat ympärillä ovat viimeisen päälle siistejä. Torttuun ei kosketa käsin sitä laitettaessa lautaselle. Kahvi on pian valmista, ja saan hienoa palvelua; kahviin kaadetaan minulle maitoa juuri haluamani määrä. Kahvi maksaa 2 €, torttu 3 €. Saan kuitin ilman, että minun tarvitsee sitä pyytää. Kuitin logo on kuulema omistajan miehen suunnittelema. Siirryn pöytään istumaan.

Maistan vadelmatorttua. Rakenne on hyvin koossapysyvä. Leivoksen pinnalla on 3 vadelmaa, kermaa ja jonkinlaista suklaisen näköistä rouhetta (joojoo, joku tietävämpi osaisi sanoa heti, mitä se on, mutta mä olenkin maalta). Yllätyn siitä, että leivoksessa maistuu vadelma niin vahvasti. Leivos ei ole lainkaan kuivaa, vaan juuri täydellistä. Ensimmäinen kulaus kahvista. Kahvi on... samalla hurjan pehmeää, ikäänkuin kermaista... ja samalla vahvan oloista. Tästä tulee mieleen joku tuttu, ehkä pähkinä?

Ainoat negatiiviset huomioni: kahvilan omistajan mustassa esiliinassa näkyy hieman tahroja, ja hänellä on käsissään sormukset. Pyörittelen mielessäni, onko sormusten pitäminen kahvilan työntekijöille sallittua. En saa päähäni virallista, tyhjentävää vastausta, josta olisin varma. Nevermind, ajattelen, sillä kaikki toiminta saamani palvelun aikana on muuten ollut hygieenistä.

Jään hetkeksi kahdestaan viereisen pöydän asiakkaan kanssa, kun omistaja kiiruhtaa sisustusliikkeen puolelle. Menen ottamaan kuvia tarjottavista herkuista ja kahvilan yleisilmeestä.

Tila on pieni, mutta kodikas. Sisustuksessa ei ole mitään ylimääräistä. Tässä silmä lepää. Ikkunoiden ympärille on jo asetettu jouluvalot.

Leivonnaiset ovat kuulema aina pääosin itsetehtyjä. Tänään croissantit ovat raakapakasteesta valmistettuja. Yrittäjänä täytyy todella olla kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, jos täytyy vielä leipoakin itse, pohdin. Haukkaan loput tortusta ja huokaisen: tämä oli todella hyvää. Erilaista. Ei mitään perus-huoltoasematyyliä. Kahvilan sisustuksen ja tarjottavien herkkujen laadun puolesta voin melkein kuvitella olevani Etelä-Euroopassa... kunnes katson ulos ikkunasta kuraiseen ja ah-niin-kauniiseen kotikylääni.

Harmaasta, lätäkköisestä näköalasta ja kertakaikkisen rumasta katukuvasta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) tunnen lämpimän läikähdyksen sydämessäni. Tämä on minun kotikuntani. Tänne minä kuulun. Juon loput kahvista ja nousen. Minä kiitän, Anne-Marikin kiittää käynnistä ja hymyilee. Tätä paikkaa suosittelen kaikille.